|
|
Logistiikka on toimiala, jossa tavaravirtojen täytyy liikkua jatkuvasti. Samoin täytyy liikkua tiedon, joka tavaravirtoihin liittyy. Mobiilit IT-ratkaisut ovat osana nykypäivän logistiikan ratkaisuja, kun haetaan säästöjä ja toiminnan tehostamista, jo kohonneet kustannukset (mm. polttoaine) tämän vaativat.
Tällä toimialalla myös ympäristö on hankala, jolloin IT-ratkaisuissa käytettävät päätelaitteet joutuvat kestämään kovia. Lisäksi haasteena on myös langaton tiedonsiirto sekä laitteiden käytettävyys.
Toughbook tietokoneita on laajasti käytössä erilaisissa logistiikan sovelluksissa, missä vaaditaan toimintavarmuutta, käyttöergonomiaa ja ennen kaikkea vankkumatonta luottamusta työkaluihin.
Toughbook tietokoneella teet myös monipuolisen ja joustavan ratkaisun esimerkiksi varastoympäristöön. Yksi päätelaite voi toimia trukkikäytössä ja taas tarvittaessa mm. inventointipäätteenä.
Ajoneuvossa taas Toughbook voidaan asentaa lukittavat telakointiaseman avulla kiinteäksi, mutta kone on silti helposti irroitettavisssa muuhunkin käyttöön, jos tarve vaatii. Miksi pitää ajoneuvopc:tä autossa, jos se ei ole jatkuvasti käytössä? |